skip to Main Content

Raamatun naiset tarjoavat vertaiskokemuksia

Raamatun naisia -kirjoitukseni ovat Raamatun teksteistä nousevia ja niitä vapaasti tulkitsevia kertomuksia naisista, joiden kokemukset ja kohtalot ovat omaan aikakauteensa sidottuja silloisen elämän kuvauksia, mutta samalle ne tarjoavat myös tämän päivänä naiselle vertaiskokemusta, lohtua ja tukea avaten ehkä uusia näköaloja naisen elämään. Olen valinnut kertomusteni naiset lukemattomien Raamatun naisten joukosta kokemusperäisesti pyrkimyksenä tuoda esille inhimillisen elämän säröjä ja kaiken sen yllä olevaa Jumalan johdatusta ja huolenpitoa. Ensimmäisenä esittelen ja tulkitsen Deboran tarinaa.   –Kati Lücke

Taustatietoja

Debora oli Israelin kuningaskuntaa edeltäneen ajan neljäs Tuomari. Tuomarien aika sijoitetaan n. 1200-1000 ekr. Tuomarit olivat ikäänkuin kansan heimopäälliköitä, jotka jakoivat oikeutta, ratkaisivat riitoja ja antoivat ohjeita. Tuomarien kirja kertoo, kuinka israelilaiset olivat luopuneet Jumalan tahdon mukaisesta elämästä palvoen muiden kansojen jumalia ja toteuttaen oman mielensä mukaista moraaliaan. Deboran tarina kerrotaan Tuomarien kirjan 4. ja 5. luvuissa. Deboran yksityiselämästä tiedetään vain vähän. Hän oli naimisissa Lappidot -nimisen miehen kanssa. Debora oli runoilija. Hänellä oli tapana istua palmupuun alla Raman ja Betelin välisellä alueella.

Kuva: Debora (Gustave Dorén kuvaraamatusta)

Debora

Debora istui tapansa mukaan palmun alla alkusyksyn iltapäivässä. Vaikka aurinko oli jo laskemassa, oli ilma vielä tukahduttavan kuuma. Rutikuiva maa tuoksui pölyiseltä ja luonto tuntui odottavan raikkaita syksyn tuulia ja kostuttavaa sadetta. Illan hämärtyessä hänen luokseen saapui edelleen ihmisiä monenlaisten kysymysten kanssa. Iäkäs mies kysyi neuvoa perinnön jakamiseen; voisiko esikoispojan jättää perinnöttömäksi hänen moraalittoman käytöksensä takia. Nuori mies kysyi neuvoa avioliitto-ongelmaansa; montako vaimoa hänellä on oikeus ottaa. Nuori nainen taas halusi tietää, onko Israelin Jumala unohtanut kansansa, sillä Baalin palvojille elämä näytti tarjoavan runsaasti menestystä ja nautintoja.

Uupuneena ja nälkäisenä Debora palasi kotiinsa. Hänen miehensä Lappidot oli valmistanut kyyhkysenpaisti -aterian. He söivät hiljaisuuden vallitessa. Debora tunsi itsensä väsyneeksi. Takana oli pitkä päivä auringon kuumassa paahteessa raskaiden elämän kysymysten äärellä. Aterioinnin keskeytti Deboran hiljainen huokaus: ”Tämä kansa on kadottanut suuntansa, hylännyt liittonsa ja valinnut mielihalujensa mukaisen tien. Se tekee mitä haluaa ja altistaa itsensä ja tulevat sukupolvet tuhoaville vaikutuksille. Isarelin Jumala ei voi siunata sen toimia.” Lappidot oli hieman Deboraa vanhempi, vakaa ja järkkymätön kumppani. Nyt hän keskeytti syömisen, nojasi kyynärpäihinsä ja kuunteli. Hetken päästä hän sanoi: ”Kuuntele sydämesi puhetta. Se, mitä nyt huokaat on kokemuksesi ja totta. Tiedät, että Jumala on uskollinen. Hän vie loppuun sen työn, jonka on aloittanut sinussa ja kansassaan. Tämä ja tuleva me kuljetaan yhdessä.”

Yhteinen tehtävä

Se hiipi aavistuksena hänen mieleensä, kasvoi ajatukseksi, muotoutui tehtäväksi ja sai aikaan valmiuden toimia vailla kyseenalaistamista. Niin profetiat usein ilmenevät. Aamun valjetessa Debora käveli tapansa mukaan kukkulalla sijaitsevan palmunsa läheisyyteen. Sinne oli yön aikana kokoontunut jo joukko israelilaisia kysymään tuomariltaan ja profeetaltaan neuvoa elämänsä haasteisiin. Mutta Debora tunsi sydämessään, että tänään hän ei tulisi jakamaan neuvoja tai ratkomaan kiistoja. Nyt oli käskyjen aika.

Debora kutsui paikalle Israelin sotajoukkojen johtajan Barakin. Barak tunnettiin rohkeana ja määrätietoisena johtajana, joka oli seissyt Israelin joukkojen edessä luotsaten ne läpi monien taistelujen. Monet kerrat, voitokkaiden sotaretkien jälkeen, oli hän ratsastanut hurraavien ihmisjoukkojen saattelemana oksilla peitettyä tietä pitkin silkkilippujen liehuessa tuulessa. Barak seisoi nyt Deboran edessä. Suurikokoinen, ryhdikäs ja vakavakatseinen Barak odotti Deboran aloittavan. Debora katsoi Barakia silmiin ja sanoi: ”Herra, Israelin Jumala, antaa sinulle käskyn: kokoa naftalilaisista ja sebulonilaisista kymmenentuhannen miehen sotajoukko ja lähde Taborinvuorelle. Minä johdatan Jabinin sotapäällikön Siseran sotavaunuineen ja joukkoineen Kisoninpurolle ja annan sinun voittaa hänet.” (Tuom. 4:6-7).

Kanaanilaiset olivat johtajansa Jabinin aikana levittäneet ympärilleen kauhua ja väkivaltaa. Israelilaisia katosi jäljettömiin, ihmisiä uhrattiin uskonnollisissa menoissa. Ryöstöt ja raiskaukset olivat jokapäiväisiä. Monet ymmärsivät israelilaisten ahdingon johtuvan israelilaisten rikkomuksista; he olivat kadottaneet yhteyden Jumalaansa ja kulkeneet kauas liiton lupauksista.

Barak, joka oli elämänsä aikana ottanut vastaan monia taistelutehtäviä ja kunniakkaasti lähenyt toteuttamaan niitä, tunsi nyt olevansa jonkin mahdottoman edessä. Mahdottoman, mutta samalla velvoittavan. Täysin ylivoimaisen, mutta samalla suurella lupauksella vahvistetun. Nyt hän oli tilanteessa, jossa ihminen tyhjenee kaikesta voimastaan ja viisaudestaan, ja jossa hän asettaa itsensä koko painollaan Jumalan varaan. Barak tiesi, että kanaanilaisen Siseran joukot koostuivat yhdeksästäsadasta raudoitetusta sotavaunusta ja valtavasta jalkaväestä, joiden rinnalla israelilaisten armeija oli pieni ja heiveröisesti varustettu. Barak sanoi Deboralle: ”Minä lähden, jos sinä lähdet kanssani. Mutta ellet lähde, en minäkään lähde.” (Tuom. 4:8). Barak tunsi, että nyt oli edessä tehtävä, jossa kaikki se, mitä hän ihmisenä on, ei riitä. Vähääkää epäröimättä Debora vastasi:”Hyvä on. Minä lähden kanssasi, mutta sinä et tästä retkestä kunniaa saa. Herra antaa Siseran naisen käsiin.” (Tuom. 4:9). Debora tunnisti Barakin lausumattoman toiveen saada olla kunnioitettu ja ihailtu johtaja. Debora tiesi, ettei tässä tilanteessa ole paikkaa sellaiselle sankaruudelle. Kukaan ei tule kantamaan voitonseppelettä. Debora, Barak ja Lappidot tulisivat kaikki tarvitsemaan toinen toisiaan.

   Kuva: Debora ja Barak

Herra johtaa taisteluita

Kun Sisera oli saanut tiedon, että Barak joukkoineen oli tullut Taborinvuorelle, hän kutsui koolle sotajoukkonsa. Silloin Debora sanoi Barakille: ”Lähde liikkeelle! Nyt on se päivä, jona Herra antaa Siseran sinun käsiisi. Tiedäthän, että Herra itse kulkee sinun edelläsi!” (Tuom. 4:14). Mahdottomalta näyttävän tehtävän edessä Barak komentaa joukkonsa hyökkäykseen. Vastassa ovat moninkertaisesti suuremmat joukot ja hevosten vetämät raudoitetut vaunut, joita israelilaisten vaatimattomat aseet eivät tulisi pysäyttämään.

Joukkojen kohdatessa toisensa alkoi yhtäkkiä sataa rajusti. Suuret pisarat ja kova tuuli piiskasivat joukkoja. Vuorilta solisevat purot kasvattivat vesimääräänsä niin, että laakson pohjalla alkoi tulvia. Siseran armeijan raskaat sotavaunut juuttuivat mutaan ja kaatuivat. Kevyesti varustautuneet israelilaiset kykenivät liikkumaan vaivattomasti liukkaassa ja vetelässä maastossa. Siseran armeijan sotilaat saivat surmansa yksi toisensa jälkeen isaelilaisten miekkojen ja pistinten lävistäessä heidät.

Vähitellen taistelutanner hiljeni; voipuneet sotilaat istuivat ja makasivat mutaisessa maassa. Kuolevien vaikerrus vaimeni ja luonto ympärillä oli liikkumaton. Linnut eivät laulaneet eikä tuuli liikuttanut puiden lehtiä. Koko todellisuus tuntui pysähtyneen. Se, mitä juuri nähtiin ja koettiin, oli rumaa, likaista ja tuhoavaa. Tavallisesti taistelujen jälkeen koko kehon  täyttävä adrenaaliryöppy oli poissa. Barak seisoi hiljaa. Debora asteli hänen viereensä ja tarttui häneen käsivarteensa sanoen: ”Herra kulkee sinun edelläsi ja valmistaa sinulle tien. Hän on lupauksisssaan uskollinen. Sinun tehtäväsi on vain suostua sille paikalle. Saat nähdä Hänen kykynsä muuttaa suuret tappiot suuriksi voitoiksi.” Kaiken sen inhimillisen kauheuden keskellä tunsivat Barak, Debora ja Israelin joukot merkillistä rauhaa. He eivät voineet selittää tapahtunutta. Tapahtumahan oli ollut väkivaltainen selkkaus, joka oli vaatinut monen ihmisen hengen. Ei sitä voinut selittää pois. Mutta he aavistivat jotain muutakin. Salattu Jumala, joka toimii historiassa kansojen vaiheissa ja yksittäisten ihmisten kohtaloissa, ja joka näyttäytyy usein inhimillisesti katsoen rujoissa ja likaisissa tilantenteissa. ”Sitä se on”, Debora ajatteli.

Käsittämättömänkin todellisuuden Herra

Sisera onnistui pakenemaan paikalta. Hän juoksi henkensä edestä tietämättä tarkalleen missä oli ja minne oli menossa. Muutaman tunnin päästä hän saapui äärimmäisen väsyneenä keniläisen Heberin vaimon Jaelin teltalle. Keniläiset olivat olleet myötämielisiä kanaanilaisia kohtaan, jonka vuoksi Sisera uskaltautui pyytämään Jaelilta apua. Jael epäröi hetken, sillä olihan ennenkuulumatonta päästää vierasta miestä telttaansa. Jael kuitenkin sääli haavoittunutta ja uupunutta kulkijaa. Jael tarjoili Siseralle lämmintä vuohenmaitoa sanoen sen vahvistavan hänen vointiaan. Sisera horjui valveen ja hämärän rajamailla. Lopulta hän vaipui uneen. Äänet ulkopuolella vaimenivat ja taistelujen tunnelataukset kaikkosivat hänen kehostaan. Jael katseli nukkuvaa Siseraa. Sitten jotakin tapahtui Jaelin sydämessä. Hänen mieleensä tulvivat kuvavirtana israelilaisten ystävien ja tuttavien kertomukset kanaanilaisten aiheuttamasta kärsimyksestä. Ehkä Jaelkin oli vaipunut kevyeen uneen kuuman auringon porottaessa telttakankaan läpi. Hän kuuli israelilaisten huudot ja vaikerruksen: ”Älkää viekö ainoaa lastani!”, ”kuolen mielummin kuin tulen vaimoksesi!”, ”Milloin Jumala vapauttaa meidät kanaanilaisten otteesta?”, ”Jumala, tule ja tee tästä loppu!” Jael astui ulos teltasta. Hän haki telttavaarnan, terävän kiilamaisen esineen, jolla teltta kiinnitetään maahan. Lisäksi hän haki nuijan. Hetkeäkään epäröimättä Jael astui telttaan, jossa Sisera nukkui. Hän asetteli vaarnan huolellisesti Siseran ohimolle ja löi muutamalla voimakkaalla iskulla vaarnan nukkuvan Siseran kallon läpi teltan lattiaan.

Barak oli lähtenyt etsimään Siseraa. Hän saapui keniläisten leiriin, josta Jael käveli häntä vastaan. Jael sanoi: ”Tule, minä näytän sinulle sen miehen, jota etsit.” (Tuom. 4:22). Barak meni sisään telttaan ja löysi Siseran kuolleena telttavaarna ohimossaan. Hän muisti Deboran sanat: ”Herra antaa Siseran naisen käsiin.” Debora saapui Barakin jäljessä telttaan. Hän katsoi kuollutta Siseraa ja sanoi: ”Kaikki se viha, kärsimys ja kuolema, jonka keskellä tänään olemme, on käsittämätöntä. Kaiken sen keskellä kuitenkin kulkee Jumala, joka kehottaa seuraamaan, lupaa kulkea edellä tietä valmistaen, varustaa ja kantaa taisteluissamme. Hän osoittaa meille, ettei kukaan meistä saa kunniaa sankaruudestaan. Jokaisessa vaiheessamme olemme riippuvaisia toisistamme ja tiedostamme oman avuttomuutemme. Hän saa meidät ymmärtämään, että käsittämättömissäkin vaiheissa, Hän johtaa koko todellisuutta ja, että Hän ainoastaan saa oikeuden voitonseppeleeseen. Jumala ei ole ollut apunamme taisteluissa sen vuoksi, että me olisimme hyviä ja pyhiä. Jumala käyttää inhimillisillä ja pahoillakin motiiveilla varustettuja ihmisiä omiin päämääriinsä.”

Back To Top