skip to Main Content

Kansainvälinen työ

Kansainvälinen Toivoa naisille -työ toimii sen puolesta, että yhä useammat naiset ympäri maailman voisivat kuulla olevansa arvokkaita, saada toivon ja ihmisarvoisen elämän. Liikkeen ydin on rukouskalenteri, jossa on jokaiselle päivälle yksi lyhyt rukous. Saman rukouksen rukoilee noin 60 000 naista eri puolilla maailmaa. Samalla kalenteri välittää tietoa naisten tilanteista eri puolilla maailmaa. Työhön liittyvät myös Toivoa naisille -radio-ohjelmat. Puolet ohjelma-ajasta on käytännön neuvoja, toinen puoli kristillistä sisältöä.

Kansainvälinen johtaja Peggy Banks

Toivoa naisille -työn (TWR Women of Hope) kansainvälinen johtaja tohtori Peggy Banks on tutkinut naisjohtajuutta. Hänen väitöstutkimuksensa käsitteli naisjohtajia, jotka tekevät hengellisesti eheyttävää työtä seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten parissa.

Hän on kouluttanut naisjohtajia esimerkiksi Intiassa, Senegalissa, Tansaniassa ja Thaimaassa. Hän on toiminut sielunhoitotyön ja naistyön johtotehtävissä sekä kehittänyt johtamiskäytäntöjä isoissa organisaatioissa.

Peggy Banks kysyy: Mikä saisi meidät olemaan rohkeita muutoksen aikaansaajia? Suostummeko toimimaan äänenä niiden naisten puolesta, joiden ääntä kukaan ei kuule? Suostummeko taistelemaan muutoksen puolesta naisten kohdalla, joita pahoinpidellään ja jotka hylätään jossain tänäänkin? Haluammeko rukoillen etsiä Jumalan kasvoja saadaksemme viisautta ja voimia ja puolustaaksemme heitä, jotka vaiennetaan ja joita käytetään hyväksi?

Kuvassa myös Toivoa naisille/Hanna-työn perustaja Marli Spieker (oikealla).

Kansainväliset sivut: www.twrwomenofhope.org

Euroopan-työn koordinaattori Eeva Vähäsarja

Erityisopettaja Eeva Vähäsarja toimii Toivoa naisille/Hanna-työn koordinaattorina Euroopan lisäksi Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Hänen työhönsä kuuluu yhteydenpitoa työalueen kansallisiin koordinaattoreihin sekä vierailuja eri maissa kouluttajana, puhujana ja rohkaisijana. Hän asuu Wienissä, jossa hänen miehensä Jari Vähäsarja toimii kansainvälisen medialähetysjärjestö TWR:n projektien hallintakoordinaattorina.

Eeva Vähäsarja muistuttaa: Jumala huolehtii niin suurista kuin pienistäkin asioista. Sen tähden saamme elää ja tehdä työtä levosta käsin. ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” PS. 103:1-2.

Ajankohtaista

Uskontoon pettynyt Khadija näki Jeesuksen
Arabimaissa joka kolmas nainen joutuu kokemaan lähisuhdeväkivaltaa. Tämä on virallinen tilastotieto, mutta kaikki tapaukset eivät ehkä tule ilmi, koska naiset
Lue lisää
Kazakki, kirgiisi ja tadžikki ovat nyt kalenterikieliä
Keski-Aasian naiset ovat innoissaan Toivoa naisille -rukouskalenterista, kun voivat lukea sitä nyt omalla äidinkielellään. – Vuoden kuluessa on syntynyt uusia
Lue lisää
taukojumppaa
Tieto kannustaa tukemaan Turkin naisia
Nyt tiedän, minka takia Toivoa naisille -työtä tehdään Turkissa, Romaniassa, Albaniassa. Sain lisää mielekkyyttä omaan esirukoukseen maailman naisten puolesta. Näin
Lue lisää
Kambodžassa kuulijat saavat ohjelman käteen
Toivoa naisille -radio-ohjelmat herättävät Kambodžassa niin paljon mielenkiintoa, että ohjelmien tallenteita haetaan kansainvälisen medialähetysjärjestön TWR:n toimistosta. Toivoa naisille -työn koordinaattori
Lue lisää

Kuuntelijapalautteet

No Post found
Back To Top