skip to Main Content

Kotimaa

Toivoa naisille -työ kasvaa nopeasti Suomessa. Vuodesta 2010 on eri puolille maata syntynyt uusi rukousryhmä noin kerran kuussa. Sen lisäksi että toiminnan tarkoitus on viedä toivoa kaukana oleville naisille, rukousryhmät ovat kohtaamisen paikkoja täällä lähellä. Voimme yhdessä kantaa toisiamme Taivaan Isän suureen syliin.

Suomen Toivoa naisille -työryhmä

cof

Satu Hauta-aho on ammatiltaan fysioterapeutti, mutta hän ei tee sitä päätyökseen. Sansan osa-aikaisen työn lisäksi hän toimii lähetyssihteerinä Lehtimäen kappeliseurakunnassa ja auttaa perheen maatilan töissä. Harrastuksiin kuuluvat lenkkeily, kahvakuula, ylistystanssi, kuorolaulu ja järjestötoiminta. Suomen työryhmään kuuluvat Toivoa naisille -työn verkostokoordinaattori Satu Hauta-aho (kuvassa oikealla) Alajärveltä ja vapaaehtoiset Liisa Heinänen (kuvassa keskellä) Pirkkalasta ja Kati Lücke Tuusulasta.

Liisa Heinänen on tehnyt työuransa sanomalehden toimittajana. Ammattitaidolle on käyttöä Sansan mediatoimituksen apuna. Hän toimii lähettiläänä eli käy kertomassa Toivoa naisille -työstä lähinnä eri puolilla Pirkanmaata. Harrastuksiin kuuluvat monipuolinen liikunta ja lukeminen.

Kati Lücke toimii uskonnon ja filosofian lehtorina Hyvinkään Sveitsin lukiossa. Hän harrastaa monipuolista liikuntaa ja on mukana järjestötyössä. Lähellä sydäntä ovat lähetystyö ja ihmisoikeustyö.

Ajankohtaista

”Pirkkalaan voi tulla vaikka lentokoneella”
”Rukous – siinä on voima.” Näin vastaa Pirkkalan seurakunnan lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja Anne Sihvonen kysymykseen, miksi hän halusi kutsua marraskuun
Lue lisää
Intiassa tulee tuhansittain ohjelmapalautetta
Kun kristillisiä ohjelmia lähetetään eri puolilla maailmaa, kuulijoille annetaan mahdollisuus olla yhteydessä toimitukseen, kysellä ja antaa palautetta. Kun palautteet yleensä
Lue lisää
Myös miehet pitävät naisten radio-ohjelmasta Indonesiassa
– Toivoa naisille -radio-ohjelma on hyvä, sillä se ei opeta pelkästään hengellisiä vaan myös käytännön asioita, esimerkiksi terveyteen liittyviä. Kuuntelijoiden
Lue lisää
Kätketyt aarteet -projekti ihmiskauppaa vastaan
Kätketyt aarteet on kuuntelulaitteille ladattava kymmenosainen kuunnelmasarja, joka on tarkoitettu seksuaalisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhreille. Sen todellisuuteen pohjautuva sisältö käsittelee
Lue lisää

Nyt Putiikissa uusi Terhi Pölkin suunnittelema Toivoa naisille -heijastin.

Tutustu tästä!

Back To Top