skip to Main Content
Malriikat Musisoi Lähetyksen Hyväksi
Vaikka Malla Hultin (vas.), Riitta Arotie ja Katriina Roikola asuvat eri puolilla Suomea, se ei estä heitä harjoittelemasta ja esiintymästä yhdessä.

Malriikat musisoi lähetyksen hyväksi

Uusi mahdollisuus soittaa, laulaa ja esiintyä yhdessä tuli iloisena yllätyksenä musiikin opetustyössä ammattiuransa tehneille ystävyksille. Noin viisi vuotta sitten syntyi trio Malriikat, joka esiintyy lähetystyön hyväksi.

Malla Hultin laulaa triossa sopraanoa. Riitta Arotie laulaa alttoa ja soittaa viulua. He ovat entisiä työtovereita. Arotien vuosien takainen opiskelutoveri Katriina Roikola laulaa kakkosalttoa, soittaa pianoa ja huolehtii ryhmän sovituksista.

Alkutilanne ei ollut lupaava. Allergia oli vienyt Malla Hultinilta vuosiksi äänen. Riitta Arotien käsi oli vammautunut vaikeasti, ja Katriina Roikolan rannemurtuman kuntoutumisongelmat uhkasivat keskeyttää soittamisen.

Kaikki alkoi toimia

– Jumalalle ei kuitenkaan ole mikään mahdotonta. Tunsimme voimakasta kutsua musisoida yhdessä. Kannustimme toisiamme ja etenimme rukoillen. Mallan ääni alkoi toimia. Riitta sai nostetuksi vuosia soittamatta olleen viulun olalleen, ja Katriinan käsi alkoi toimia jälleen. Saamme nöyrästi todeta, että Jumalalla on meille vielä käyttöä. Voimme kertoa laulaen ja soittaen ilosanomaa Jeesuksesta, syntien sovittajasta, trio iloitsee.

Sen konserteissa kuullaan gospel-tyyppistä musiikkia sekä israelilaisia ja perinteisiä hengellisiä lauluja.

– Yleisön suosikeiksi ovat nousseet Anna sade Jumala, Saviruukku ja Turvapaikka.

Suora kysymys

Trio Malriikkaa yhdistää näky Toivoa naisille -työstä. Se on kerännyt konsertoimalla yksin tai yhdessä muiden ryhmien kanssa varoja muun muassa Intian odijankieliselle Toivoa naisille -työlle. Arotie kertoo innostuneensa Toivoa naisille -työstä noin kuusi vuotta sitten.

– Olin tutustunut siihen jo aikaisemmin Savonlinnassa enkä päässyt ajatuksesta irti. Sitten Medialähetys Sanansaattajien eli Sansan työntekijä Marja Soikkeli tuli Puumalaan esittelemään Toivoa naisille -työtä. Huomasin sen vasta samana päivänä Puumala-lehdestä ja lähdin heti paikaille, Arotie kertoo.

Toivoa naisille on kansainvälinen rukousliike, jota yhdistää rukouskalenteri. Jokaiselle päivälle on maailman tyttöjen ja naisten puolesta lyhyt rukous, jonka rukoilee 100 000 ihmista noin 120 maassa. Suomessa kalenterilla on noin 1 800 tilaajaa ja seurakunnissa toimii yli sata Toivoa naisille -rukousryhmää. Suomessa liikkeen taustajärjestönä on Sansa.

Kolehti kerran vuodessa

Marja Soikkeli kysyi Puumalan vierailullaan, haluaisiko joku ryhtyä vetämään Toivoa naisille -ryhmää.

– Ajattelin, että en voi enää istua paikallani vaan ilmoittauduin, Arotie kertoo.

Hän otti selvää Toivoa naisille -työstä ja otti yhteyttä kirkkoherraan.

– Hän oli ihan innoissaan. Ryhmämme on yksi seurakunnan lähetyspiireistä. Mukana on toistakymmentä sitoutunutta rukoilijaa. Seurakunta tukee toimintaamme myös taloudellisesti esimerkiksi maksamalla matkakuluja tapahtumiin. Saamme kerätä kerran vuodessa myös kolehdin Toivoa naisille -työlle.

Rahalla kustannetaan odijankielisiä Toivoa naisille -radio-ohjelmia. Puolen tunnin ohjelmassa on kaksi osaa. Ensimmäinen käsittelee arjen asioita. Toinen osa kertoo mahdollisuudesta löytää armahtava Jumala. Suomessa ohjelmia ei lähetetä, mutta suomalaiset tukevat niiden lähettämistä odijan kielen lisäksi yhdeksällä muulla kielellä.

Valmiina konserttiin

Trio Malriikat on valmis vastaaman esiintymiskutsuihin lähetystyön hyväksi mieluiten Itä- ja Keski-Suomessa. Se ei tarvitse itselleen palkkiota. Matkakulujen korvaus sekä sopivat harjoittelu- ja majoitustilat riittävät.

Malriikat-trioon saa yhteyden Sansan seurakuntapalvelujen Tea Rasin kautta, puhelin 050 437 2151. Yhteyttä voi ottaa myös suoraan Riitta Arotiehen: riitta.arotie@gmail.com.

Back To Top