skip to Main Content
Tansaniassa Tehdään Työtä Tyttöjen Ympärileikkauksen Ja Kotiväkivallan Kitkemiseksi

Tansaniassa tehdään työtä tyttöjen ympärileikkauksen ja kotiväkivallan kitkemiseksi

Tansaniassa Maran alueella naiset joutuvat edelleen haitallisten kulttuurikäytäntöjen uhreiksi. 10−15-vuotiaat tytöt ympärileikataan, vaikka maan laki kieltää silpomisen. Yksi suurimmista syistä on se, että ympärileikattuja naisia kunnioitetaan yhteisössään. Toimenpide tehdään myös siksi, että perheet pelkäävät saavansa kirouksen ylleen, mikäli ympärileikkausta ei…

Lue lisää
Leipä Nosti Perheen Köyhyydestä

Leipä nosti perheen köyhyydestä

Etiopialaisen keittiön perustana on injera-leipä, jota käytetään lautasen sijasta. Laakealle leivälle kootaan lihaa ja vihanneksia pienistä kulhoista ja ruoka syödään leivän sisällä. Injera-leipä toi leivän köyhälle etiopialaiselle perheelle. Etiopian Toivoa naisille -koordinaattori Hirut Beyene kertoo nelihenkisestä perheestä, joka tuli hakemaan…

Lue lisää
Radio-ohjelma Syntyy Makuuhuoneessa

Radio-ohjelma syntyy makuuhuoneessa

Mosambikissa Toivoa naisille radio-ohjelmia tuotetaan makuuhuoneessa. – Tuotamme ja lähetämme ohjelmia olosuhteista huolimatta. Ohjelmat ovat saaneet vaikuttaa monen elämässä, sanoo Mosambikin Toivoa naisille -työn koordinaattori Esperança Jotamo Cuambe. Mosambikissa ohjelmia lähetetään portugalin ja makuwan kielellä. Ohjelmat ovat puolen tunnin mittaisia, ja…

Lue lisää
Toivoa Naisille -työ Alkoi Zimbabwessa

Toivoa naisille -työ alkoi Zimbabwessa

Toivoa naisille -rukousliike on aloittanut toimintansa Zimbabwessa. – Aloitamme pääkaupungista Hararesta ja laajennamme vähitellen muihin isoihin kaupunkeihin, joita ovat Gweru, Mutare ja Masvingo, kertoo Toivoa naisille -työn koordinaattori Sibonokuhle Ndhlovu-Ncube. Toivoa naisille -radio-ohjelmia lähetetään Zimbabwessa kolmella kanavalla. Samantyyppisiä ohjelmia lähetetään…

Lue lisää
Burundissa Ei Ole varaa Radiointiin

Burundissa ei ole varaa radiointiin

Kun Burundissa ei ole rahaa Toivoa naisille -ohjelmien lähettämiseen, rukousryhmissä luetaan ohjelmien käsikirjoituksia ja keskustellaan niissä käsitellyistä aiheista. Pieni Burundin tasavalta sijaitsee Itä-Afrikan suurten järvien alueella. Se on yksi maailman köyhimmistä maista. Burundi on mukana kansainvälisessä Toivoa naisille -rukousliikkeessä. Sen…

Lue lisää
Miehetkin Käyvät Angolan Rukousryhmissä

Miehetkin käyvät Angolan rukousryhmissä

Angolassa on 245 Toivoa naisille -rukousryhmää, joissa on paljon enemmän miehiä kuin Suomen rukousryhmissä. Ryhmissä on 2832 jäsentä, joista miehiä on 141 ja nuoria 77. Tämä ilmenee Angolan Toivoa naisille -työn raportista, joka laaditaan neljä kertaa vuodessa. Toivoa naisille on…

Lue lisää
Toivoa Naisille Kuuluu Somaliassakin

Toivoa naisille kuuluu Somaliassakin

Vaikka islam on Somalian virallinen valtionuskonto eikä muiden uskontojen edistäminen ole sallittua, Toivoa naisille -työ toimii myös Somaliassa. Rajada Dumarka -radiokanava lähettää Toivoa naisille -ohjelmia ja rukouskalenteri on saatavilla somalinkielisenä. Kansainvälinen Toivoa naisille -rukousliike on osa maailman suurimman kristillisen medialähetysjärjestön…

Lue lisää
Back To Top