skip to Main Content
Toivoa Naisille -ohjelman Kanavan Pitää Saada Paikka Uudessa Mastossa

Toivoa naisille -ohjelman kanavan pitää saada paikka uudessa mastossa

Pelko. Tämä sana toistuu usein Toivoa naisille -työn Turkin koordinaattorin puheessa, kun hän puhuu Turkin tilanteesta yleensä ja myös kristittyjen asemasta. Hän haluaa pysyä nimettömänä turvallisuussyistä.

Turkin presidenttinä jatkaa juuri käytyjen vaalien jälkeen Recep Tayyip Erdoğan. Vaalien jälkeen on määrä tulla voimaan presidentin ajama uusi perustuslaki, joka lisää presidentin valtaa.

Presidentti saa muun muassa oikeuden nimetä suoraan korkeimmat virkamiehet sekä hallituksen. Hän kykenee myös puuttumaan tuomioistuimen toimintaan sekä julistamaan maahan hätätilan. Pääministeriä ei enää ole.

− Presidenttiä ja hallintoa arvostelleet toimittajat pelkäävät ja lähtevät maasta. Sosiaalista mediaa ja internetin käyttöä valvotaan. Myös jotkut ystävistäni ovat lähteneet, koordinaattori kertoo.

− Kristitytkin pelkäävät, että heidän elintilansa kapenee. Tiedämme, että vaikeat ajat ovat edessä monille, mutta etenkin meille kristityille. Rukoilemme perheittemme, siskojemme ja veljiemme puolesta ja luotamme siihen, että Herra pitää meidät turvassa. Palvelemme häntä niin kauan kuin hän haluaa.

Kuin puhetta ystävälle

Valopilkkujakin on. Koordinaattori kertoo juuri aloittaneesta ryhmästä, joka kokoontuu kodeissa. Ryhmässä on keskimäärin 15 kävijää. Hän kertoo kouluikäisestä tytöstä, jonka luokkakaveri kiusasi uskonnonopettajaa jatkuvilla kysymyksillä. Tyttö kysyi luokkakaveriltaan, miksi hän teki niin. Poika vastasi, ettei voi lopettaa, koska ei pidä islamista. Silloin tyttö kertoi pojalle olevansa kristitty.

− Poika alkoi kysellä kristinuskosta. Tapaan tyttöä ja mietimme vastauksia yhdessä. Kerran kun pojalla oli huono olo, tyttö kehotti häntä rukoilemaan. Poika ei tiennyt, miten. Tyttö neuvoi rukoilemaan kuin puhuisi ystävälle. Poika kertoi olonsa parantuneen. Hän kertoi myös kokeneensa Jumalan läsnäoloa. Hän on lähellä uskonratkaisua. Rukoillaan hänen puolestaan.

Kanavahuutokauppa tulossa

Rukousaiheena on sekin, että kristillisiä radiolähetyksiä ei lopeteta eikä ohjelman tekijöitä pidätetä.

− Nykyinen hallinto haluaa entistä vähemmän tiedotusvälineitä, jotta niitä on helpompi valvoa. Istanbulin nykyiset sekavat FM-asemien antenniasennukset halutaan korvata yhdellä mastolla, mutta kaikille nykyisille antenneille ei ole tilaa uudessa mastossa. Tämän vuoksi pian järjestetään suuri kanavahuutokauppa. Eniten maksavat pääsevät uuteen mastoon. On tärkeää, että Toivoa naisille -ohjelmia lähettävä kanava saa paikan antennilleen uudessa mastossa.

Suomalaiset tukevat Turkissa radioitavien Toivoa naisille -radio-ohjelmien tuottamista ja lähettämistä. Radio-ohjelmat ovat toinen kansainvälisen Toivoa naisille -rukousliikkeen kulmakivistä. Ohjelmissa puhutaan arjen asioista ja uudesta mahdollisuudesta, jonka Jumala voi antaa jokaisen elämään.

− Suurin osa saamastamme palautteesta tulee kristityiltä. He kyselevät yleensä ohjelman teemasta. Osa haluaisi löytää armahtavan Jumalan. Rukoilemme heidän kanssaan. Osa soittaa kertoakseen tyytymättömyytensä islamiin. Kehotamme heitä lukemaan Raamattua ja tutustumaan kristinuskoon.

Rukous yhdistää

Toivoa naisille -rukousliike on osa kansainvälisen medialähetysjärjestön TWR:n työtä. Suomessa sen yhteistyökumppani on Medialähetys Sanansaattajat eli Sansa.

Rukousliikkeen toisena kulmakivenä on rukouskalenteri, jossa on yksi lyhyt rukous jokaiselle päivälle. Sen rukoilee noin 60 000 ihmistä eri puolilla maailmaa. Suomessa toimii sata Toivoa naisille -rukousryhmää.

Lähde: TWR Women of Hope

Back To Top