skip to Main Content

Kansainvälinen työ


Kansainvälinen Toivoa naisille -työ toimii sen puolesta, että yhä useammat naiset ympäri maailman voisivat kuulla olevansa arvokkaita, saada toivon ja ihmisarvoisen elämän. Liikkeen ydin on rukouskalenteri, jossa on jokaiselle päivälle yksi lyhyt rukous. Saman rukouksen rukoilee noin 100 000 naista eri puolilla maailmaa. Samalla kalenteri välittää tietoa naisten tilanteista eri puolilla maailmaa. Työhön liittyvät myös Toivoa naisille -radio-ohjelmat. Puolet ohjelma-ajasta on käytännön neuvoja, toinen puoli kristillistä sisältöä.

Kansainvälinen johtaja Peggy Banks

Toivoa naisille -työn (TWR Women of Hope) kansainvälinen johtaja tohtori Peggy Banks on tutkinut naisjohtajuutta. Hänen väitöstutkimuksensa käsitteli naisjohtajia, jotka tekevät hengellisesti eheyttävää työtä seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten parissa.
Hän on kouluttanut naisjohtajia esimerkiksi Intiassa, Senegalissa, Tansaniassa ja Thaimaassa. Hän on toiminut sielunhoitotyön ja naistyön johtotehtävissä sekä kehittänyt johtamiskäytäntöjä isoissa organisaatioissa.
Peggy Banks kysyy: Mikä saisi meidät olemaan rohkeita muutoksen aikaansaajia? Suostummeko toimimaan äänenä niiden naisten puolesta, joiden ääntä kukaan ei kuule? Suostummeko taistelemaan muutoksen puolesta naisten kohdalla, joita pahoinpidellään ja jotka hylätään jossain tänäänkin? Haluammeko rukoillen etsiä Jumalan kasvoja saadaksemme viisautta ja voimia ja puolustaaksemme heitä, jotka vaiennetaan ja joita käytetään hyväksi?

Peggy Banks.

Euroopan-työn koordinaattori Miia da Silva

Suomalainen Miia da Silva toimii Toivoa naisille työn Euroopan. Pohjois-Afrikan, Lähi-idän ja Keski-Aasian aluekoordinaattorina. Hän asuu Irlannissa brasilialais-amerikkalaisen miehensä Lucas da Silvan kanssa, joka on jatko-opiskelijana Dublinin yliopistossa. Miia da Silva  pitää yhteyttä alueensa maiden koordinaattoreihin, kouluttaa, kannustaa ja auttaa tarvittaessa pulmatilanteissa.
Miia da Silva sanoo, että ilman uskon ydintä ja halua viedä evankeliumia eteenpäin työ olisi aika tavallista työtä: sähköposteja, budjetteja, kokouksia, matkustelua.
-Usko kannattelee ja on juuri, josta tulee voimaa. Lähetystyö on tiimityötä. Olen työssä kärkenä, mutta teemme yhdessä lähetystyötä lähettävän seurakunnan kanssa.

Miia da Silva ja kahvikuppi.

Kansainvälistä Toivoa naisille -rukouskalenteria aletaan kääntää myös Eritreassa puhutulle tigrinjan kielelle. Käännöstyötä ei tehdä Eritreassa vaan Ruotsissa, jossa on yli 25 000 Eritreasta tullutta maahanmuuttajaa. Suurin osa on pakolaisia. Myös Tukholmassa luterilaisessa kirkossa kokoontuvat iranilaiset ovat tutustuneet rukouskalenteriin ja Toivoa
Toivoa naisille -rukousliike on aloittanut toimintansa Zimbabwessa. – Aloitamme pääkaupungista Hararesta ja laajennamme vähitellen muihin isoihin kaupunkeihin, joita ovat Gweru, Mutare ja Masvingo, kertoo Toivoa naisille -työn koordinaattori Sibonokuhle Ndhlovu-Ncube. Toivoa naisille -radio-ohjelmia lähetetään Zimbabwessa kolmella kanavalla. Samantyyppisiä ohjelmia lähetetään
Kun Burundissa ei ole rahaa Toivoa naisille -ohjelmien lähettämiseen, rukousryhmissä luetaan ohjelmien käsikirjoituksia ja keskustellaan niissä käsitellyistä aiheista. Pieni Burundin tasavalta sijaitsee Itä-Afrikan suurten järvien alueella. Se on yksi maailman köyhimmistä maista. Burundi on mukana kansainvälisessä Toivoa naisille -rukousliikkeessä. Sen
Angolassa on 245 Toivoa naisille -rukousryhmää, joissa on paljon enemmän miehiä kuin Suomen rukousryhmissä. Ryhmissä on 2832 jäsentä, joista miehiä on 141 ja nuoria 77. Tämä ilmenee Angolan Toivoa naisille -työn raportista, joka laaditaan neljä kertaa vuodessa. Toivoa naisille on

Back To Top